T E H T Ä V Ä M M E     R Ä Ä K I L L Ä

 

RÄÄKKI mentaliteetti on alun alkujaa lähtenyt liikkeelle jo ennen itse vaatebrändin virallistamista Helsingin Kampista, Raging Gymin kellarisalin syövereistä, vuonna 2014.

 

Halusimme tuolloin tiimillemme oman salin, jossa saisimme oleskella sekä treenata itse ja valmentaa PT asiakkaitamme vapaasti. Olemme jo tuolloin sanoneet sekä opettaneet kaikille, että oli tilanne tai tuleva mitä tahansa, niin asenne on se mikä lopulta ratkaisee - aina. Sen avulla tulet selviämään kovemmastakin rääkistä ja vahvistut entisestään.

Vaatebrändimme onkin luotu tämän ajatuksen ympärille, lähtien ensin Raging Gym jäsenpaidoista ystäville sekä asiakkaillemme, siitä heidän tutuilleen ja lopulta nyt kaikille teille, jotka koette että periksiantaminen ei ole tavoitteiden kohdalla koskaan vaihtoehto!

 

Me haluamme että sinä - te, jotka kannatte RÄÄKKI-tunnuksia päällänne, saatte niistä sitä samaa päättäväistä virtaa sekä rohkeutta toteuttaa omia tavoitteitanne, jota mekin saimme kun 2013 päätimme aloittaa tämän tarinan perustamalla oman kellarisalimme, Raging Gymin, josta sittemmin kasvoi oheisen Skull & Helsinki logon myötä brändi nimeltä RÄÄKKI Clothing.

 

TÄMÄ ON RÄÄKIN PERUSTA.

Active life with style.

R Ä Ä K K I    C L O T H I N G

Arkadiankatu 31
00100 Helsinki